Share

Mitä käy matkailuneuvonnalle, mistä tunnistaa vastuullisen yrityksen ja mitä jouluna tapahtuu Ylläksellä?
 ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌ ‌

Kaamos

Talviaamun taikaa tunturissa

Joulukuinen pakkanen nipistää poskia, kun astun ulos pimeään aamuun. Hengitän kuivaa ilmaa nenän kautta ja tuntuu, kuin kylmyys juoksisi nenää pitkin suoraan sisimpääni. Kellon on jo kymmenen, mutta ulkona on tummanharmaata. Taivaalta alaspäin katselee kuunsirppi. Se valaisee vain vähän, mutta vaikuttaa siroudellaan. Painan otsalamppuni päälle ja suuntaan kohti tunturia.

Metsän reunassa kiinnitän lumikengät jalkoihini. Kevyt pakkaslumi narskuu ja kahisee kuorihousujani vasten. Pimeys alkaa taittua askel  askeleelta ja sammutan otsalamppuni. Ensin hanki muuttuu syvän siniseksi ja pian violetin kautta vaaleanpunaiseksi. Hengitykseni höyryää kun pysähdyn puurajaan, mutta enää kylmyys ei nipistele poskia. Pakkanen on lauhtunut kiivetessäni tunturiin. Inversio, muistan.

Tamppaan lumikengillä lumeen tasaisen kohdan ja levitän solumuovialustan lämmikkeeksi. Istahdan alas, kaivan repusta termospullollisen kuumaa kahvia ja ruisleipäparin. Vedän keuhkot täyteen  ilmaa ja nautin alkavan kaamoksen vähäisistä, mutta ainutlaatuisen värikkäistä valonsäteistä.

Lue lisää kaamoksesta

Inspiroidu

kaamoksen taikaa satulasta

Istun satulassa valkeiden hankien keskellä. Tuntuu, kuin lumi olisi vaientanut maailman ympärilläni ja kuulen vain hevosen kavioiden alla tasaisesti narskuvan lumen. Metsässä on hämärää, mutta vaaleanpunaisena loistavat pilvet puiden yläpuolella kertovat auringon hipaisseen juuri horisonttia. Upotan käteni hevosen paksuun harjaan ja tunnen lämmön sen alla.

Edessä siintää laavu, jolle on tarkoitus pysähtyä tauolle. Hevoset seisovat tyytyväisinä – höyry nousee niiden sieraimista ja kuura kimaltelee harjassa. Nuotion liekkien leikki rauhoittaa. Hörppään höyryävää mehua ja haukkaa piparia. Hymähdän tyytyväisenä.

Liekkien alkaessa hiipua huomaan kuinka pimeys on laskeutunut yllemme. Opas ojentaa otsalamput jokaiselle ja kiinnitän omani kypäräni päälle. Valokeila piirtää pehmeitä polkuja tummanharmaaseen hämärään, kun hevoset kulkevat takaisin kohti tallia. Tuntuu, kuin kaikki ylimääräinen katoaisi valon mukana – jää vain hiljaisuus, luonto ja hevosen lämmin hengitys. Sitä kai kaamoksen taialla tarkoitetaankin.

Varaa ratsastusretki
Tutustu muihin eläinaktiviteetteihin

Reittitiedote

Ylläksen matkailuneuvonta siirtyy Visit Ylläkselle vuodenvaihteessa

Tilanteet vaihtelevat eikä mikään ole yhtä varmaa kuin muutos. Tähän asti Luontokeskus Kellokkaalla on hoidettu alueen matkailuneuvontaa luontokeskuksen muiden palvelujen ohella. Vuoden vaihteessa vastuu asiakkaan auttamisesta ja Kolarin kunnan matkailuneuvonnasta siirtyy Visit Ylläkselle.

Visit Ylläs tulee vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin, rikastamaan nettisivuilta löytyvää tietoa ja parantamaan sähköistä karttaa asiakasta vielä paremmin auttavaksi. Vaikka valmistautumisaikaa on ollut vain vähän, info-pisteet pyritään saamaan sekä Äkäslompoloon että Ylläsjärven puolelle vuodenvaihteeseen mennessä. Tiedostamme matkailuneuvonnan tarpeen ja tärkeyden eikä asiakkaidemme tarvitse jatkossakaan pärjätä yksin. Visit Ylläs palkkaa vuodenvaihteessa aloittavan asiakasneuvojan, joka tulee vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin aikaisemman matkailuinfon tavoin. Totutusta poiketen asiakasneuvoja tulee vastaamaan kysymyksiin pääosin vain puhelimitse ja verkossa.

Luontokeskus Kellokas tarjoaa vastaisuudessa luontokeskuksen palveluita normaalisti. Luontokeskuksella toimii myös kahvila ja vuokraamo Hidden Trails Lapland.

Kartalla nyt suositellut reitit -ominaisuus

Kauan toivottu uudistus, suositellut reitit on nyt lisätty sähköiselle kartalle. Suositeltuja reittejä löytyy lajikohtaisesti maastohiihtoon, talvipyöräilyyn, moottorikelkkailuun sekä kesälajeihin.

Reittisuosituksiin on koottu vanhoja klassikkoreittejä ja uusia suosikkeja: lyhyttä ja pitkää, helppoa ja haastavaa. Suosituksista löytyykin varmasti jokaiseen taitotasoon ja mielentilaan sopiva reitti.

Miten suositellut reitit löytää kartalta?

Valitse vasemmasta valikosta laji, jonka reittisuosituksia haluat tarkastella. Jos lajia ei ole valittuna, näet kartalla ja reittisuosituksissa kaikkien lajien reitit. Oikeasta valikosta valitse toiseksi ylin painike: reitit. Reittejä painamalla saat lisätietoa reitistä ja karttanäkymän kyseisestä reitistä.

Lisää suositeltuja reittejä tulossa talven mittaan.

Kartalle tästä

Yhteisöllisen Ylläksen yrittäjän tunnistaa nyt Ylläs Memberistä 

Ylläs tunnetaan yhteisöllisyydestään niin kävijöiden kuin yrittäjienkin keskuudessa. Ylläksestä välitetään aidosti – sen vanhoista aarniometsistä, seitsemän tunturin rauhasta ja satojen kilometrien reittiverkostosta. Yrityksistä, joiden yrittäjät tekevät työtään täydellä sydämellä ja koko alueen eteen lojaalisti työskennellen.


Asiakkaiden ja yrittäjien toiveesta olemme tehneet näkyväksi yritykset, panostavat yhteiseen Ylläkseen. Tällaiset yritykset tunnistat jatkossa Ylläs Member -tunnuksesta. Ylläs Member -tasoja on kaksi: Gold Member ja Basic Member. Gold Member -tason yritys osallistuu aluekehitykseen sekä markkinointi- että reittimaksulla ja Basic Member vain joko markkinoinnilla tai reittien rahoituksella.


Markkinointimaksulla yritys mahdollistaa:

  • Yllas.fi -sivuston kehityksen ja ajantasaisen tiedon tuottamisen sivustolle.
  • Ylläksen kehittymisen vastuullisesti ja laadukkaasti ympärivuotiseksi, sekä luotettavan matkailutiedon tuottamisen päätöksenteon tueksi.
  • Ylläksen saavutettavuuden parantamisen (mm. aluebussi sekä linja-auto-, lento- ja junaliikenne alueelle)
  • Alueesta viestimisen ja Ylläksen yhteisöllisyyden vaalimisen yritysten, asukkaiden ja kävijöiden näkökulmiin pohjaten.

Reittimaksulla yritys mahdollistaa:

Ylläs Member -yritykset voit tarkastaa täältä. Listaa päivitetään ajankohtaiseksi tasaisin väliajoin. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa, löytyykö lempiyrityksesi Member-listalta.

Lue lisää ylläs Memberistä
Katso Ylläs member -yritykset

Tapahtumat

Joulukuussa Ylläs täyttyy joulusta

Alla listattuna koonti joulun ajan ohjelmasta Ylläksellä. Tarkemmat infot löydät aina tapahtumat-sivultamme.  

  • 19.12. Velhon kodassa lauletaan Suvi Lassilan säestyksellä joululauluja klo 18 alkaen. Vapaa pääsy! Jouluaattona Velhon Kodalla tarjoillaan joulupuuroa ja luumurusinasoppaa klo 10-15.
  • 23.12 järjestetään perinteinen joulutori Kotaravintola Sarakassa ja pihapiirissä n. klo 11- 14. Osta mukaan myös maittavat jouluruoat majapaikkaan vietäväksi. Lisäksi Sarakassa vietetään pikkujouluja avotulen loimussa. 7.12.
  • Jounin kaupalla järjestetään joulumyyjäiset su 22.12. ja ma 23.12. klo 10-17. Lisäksi itsenäisyyspäivänä on joulupiparinkoristelua lapsille klo 14-16. Myös itse joulupukki näyttäytyy kolmen aikaan. 6.12. kaupan yhteydessä KotaBistrossa joulupuurolounas. Joulukuun lauantaisin (7.12., 14.12. ja 21.12.) Kotabistrossa joululounas klo 11 alkaen.
  • Kolarin seurakunta järjestää Pyhän Laurin kappelissa paljon erilaisia joulumusiikkikonsertteja joulun alla. Kappelilla myös lauletaan useaan otteeseen kauneimpia joululauluja. Katso tarkemmat tiedot täältä.
  • Miilu bar & grillissä tarjoillaan seitsemän ruokalajin itsenäisyyspäivän vastaanotto 107-vuotiaan Suomen kunniaksi 6.12.2024. Miilussa tarjolla myös joulumenu 16.–25.12.2024
  • Ski pub Ala-Asemalla lauantaina 28.12. Ala-aseman Afterski: Trubaduuri Akusti Niskanen klo 17 ja sunnuntaina 29.12. bilebändi Supreme Sounds klo 21
  • Ylläskammin uudet Revontuli-illalliset Yllästunturin huipulla alkavat 18.12.
  • Kuerkievarin kaikille avoin neulekahvila tiistaina 3.12. ja 10.12 klo 17-19
  • Joulun Kuukkelissa (13.12.) on perinteiseen tapaan lista joulupukeista, jotka tekevät töitä aattona.
Katso kaikki tapahtumat

YlläskammiN Revontuli-illalliset starttaavat Yllästunturin huipulla

Suomen korkeimmalla sijaitsevan ravintolan, Ylläskammin laajennusremontti on jo loppusuoralla ja laskijoiden riemuksi avaa ovensa pian. Talvikauden alkamisesta Kammi tiedottaa some-kanavillaan ja nettisivuillaan. 

Uudistuksen myötä Ravintolassa alkavat myös uudet Revontuli-illalliset 18.12. Huipulle pääsee unohtumattomalla lumikissakyydillä, josta aukeaa loistava mahdollisuus bongailla revontulia ympäri tunturia. Kaiken kruunaa tiestysti runsas illallisbuffet upeassa, uudistuneessa ravintola Ylläskammissa!

Varaa Ylläskammin Revontuli-illallinen

Talvikauden avajaisia juhlitaan itsenäisyyspäiväviikonloppuna

6.–8.12. juhlittavat kauden avajaiset lähestyvät! Luvassa on ohjelmaa kaiken ikäisille, mm. kaikille avoin lumiturvallisuusluento, TCX Collectiven järjestämä spesiaaliparkki, skinnauskisa, pulkkailua yhdessä Werneri-pupun kanssa sekä tietysti yhteislasku tulevaisuuden talvien puolesta POW:in järjestämänä. Huipun saunalla järjestetään myös jo perinteeksi muodostuneet, erittäin halutut yleisösaunavuorot.

Kurkkaa koko ohjelma


Email Marketing by ActiveCampaign